Melkein Madagaskarin keisari

Raahelainen merikapteeni Johan Himanka oli kookas ja parrakas mies. Kerrotaan hänen äänensä olleen niin voimakkaan, että se kilpaili myrskyn mylvinnän kanssa.

Vuosisadan vaihteessa kapteeni pestautui päälliköksi raumalaiseen Altai-parkkiin. Laiva teki Himangan johdolla useita onnistuneita matkoja eri puolille maailmaa.

Parkki Altain viimeinen matka kesti yli kaksi ja puoli vuotta ja päättyi Madagaskarin saarelle. Laiva jyrähti määräsatamansa edustalla koralliriutalle. Maista tuli proomuja, joihin lasti purettiin ja miehistö pääsi turvaan pelastusveneillä mutta laivaa ei saatu korjatuksi.

Miehistö joutui olemaan maissa pari viikkoa. Eräänä päivänä saapui ylläettäen paikallisten asukkaiden lähetystö kapteeni Himangan luo ja esitti pyynnön, että eikö herra kapteeni alkaisi heille keisariksi. Ei tarvitse tehdä muuta kuin istua silkkipytty päässä ja jakaa oikeutta, hänelle selvitettiin keisarin toimenkuvaa.

Himanka kieltäytyi kunniasta mutta hänen kerrotaan myöhemmin katuneen päätöstään.

Merimiesjuttuja
Lastaten ja lossaten haminasta haminaan
Kapteeni Leufstadius
Purjeet ylös ja merelle!

Katinhäntä ei ole kissan häntä

Ennen vanhaan sanottiin, että Kajaanissa on kaksi katua, toista kulkevat porvarit poudalla, toista siat sateella. Pienessä Raahessa, jopa Katinhännässä on aina ollut enemmän kuin kaksi katua.

Katinhäntä nimellä ei ole kissan kanssa mitään tekemistä, vaan nimi tulee ruotsin kielisistä "gatans ända" sanoista. Katinhäntä oli 1800-luvulla haukkumanimi, eivätkä asukkaat mielellään käyttäneet sitä.

Mistä Katinhäntä alkaa, siitä on aina kiistelty niinkuin kerran muinoin pari herraa, joista toinen vänkäsi, etten minä ole Katinhännästä, vaan kirkonkylästä, mihin toinen kivahti: "Oot sinä kumminkin sieltä rumpan juuresta!"

Lisää tietoa paikannimistä

Kauhia tappaus Katinhännäsä

Katinhännän asukkaat kertovat juttua siitä, kun yhtenä alkutalven iltana alkoi kuulua avunhuutoja Läksyn nurkalta. Asukkaat luulivat, että joku oli pudonnut jäihin. Poliisikin kutsuttiin rantaan.

Merelle tähyiltiin lamppujen ja lyhtyjen kanssa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Avunhuudot sen sijaan jatkuivat. Asukkaat arvelivat kummitusten olevan liikkeellä, kunnes joku huomasi, että huuto kuuluikin maalta.

Lopulta oikea osoite löytyi. Ääni kuului erään pihan perältä ulkohuoneesta, jonne poikaviikarit olivat teljenneet pahaa aavistamattoman mummon, joka nyt oli todella hätää kärsimässä.

Onneksi tämä kauhia tapaus selvisi ja mummo pääsi pois paleltumasta.

Lähteet: Raahen Avviisi 1978/Raahen työväenopiston toverikunnan kotiseutulehti, Eero Permi: Suomen helemi, Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Raahe-esitteet, Lehtileikkeet

Juttu on julkaistu Raahelaisessa kesällä 1999.

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta